Oulanka Symposium

PERUTTU KORONATILANTEEN VUOKSI! VAIHTOEHTOISTA AJANKOHTAA MIETITÄÄN, MUTTA VUODEN PÄÄSTÄ VIIMEISTÄÄN YRITETÄÄN UUDELLEEN.
40. Pohjoisen luonnonvalokuvauksen Symposium Kuusamossa 21 – 23.1.2022
Kaamoskamera ry. järjestää 40. Pohjoisen luonnonvalokuvauksen Symposiumin 21 - 23.1.2022 Oulangan tutkimusasemalla Kuusamossa. Paikka sijaisee Oulangan kansallispuiston sisällä josta on välitön pääsy Kuusamon hienoon talviseen luontoon.
Tapahtumassa pyritään rentoon tunnelmaan katsellen upeita luontokuvia, keskustelen aiheesta ja tutustuen muihin samanhenkisiin ihmisiin. Viikonloppuna on varattu aikaa myös omaehtoiseen kuvaamiseen. Tapahtuman pääesiintyjinä toimivat Benjam Pöntinen, Kauko Marjamäki sekä Nils Sundberg. Tarkempi, lopullinen ohjelma julkaistaan myöhemmin.
Aikaa on myös varattu omien kuvasarjojen esittämiseen. Osallistujia pyydetään varaamaan 10-20 kuvan sarjoja kuvaesityksiä varten. Aikaa pyritään rajoittamaan n. 10 minuuttiin esitystä kohti. HUOM ! Jos esityksesi sisältää videomateriaalia, ole etukäteen yhteydessä järjestäjään.
Tapahtumassa pidetään myös legendaarinen Oulangan ”leikkimieleinen” kuvakisa. Kuvakilpailuun voi osallistua kolmella luontoaiheisella kuvalla, joissa kohtuulliset perusäädöt ovat sallittuja. Kuvien tulee olla osallistujan itse ottamia ja hänellä tulee olla kuviin kaikki oikeudet Tiedostojen formaatti on JPG. Kilpailukuvien pisimmän sivun resoluutioksi asetetaan 1920 pikseliä. Järjestäjällä on oikeus käyttää palkittuja kuvia veloituksetta omissa tiedotuksissa ja markkinoinnissa painetussa ja sähköisessä mediassa. Kilpailuun osallistuminen ei estä osallistumasta muihin virallisiin kuvakilpailuihin. Kisassa palkitaan parhaat yksittäiskuvat sekä kolmella kuvalla yhteispisteillä pärjänneet.
Pyytäisimme lähettämään kilpailukuvat ja myös kuvaesitykset etukäteen joko sähköpostilla wetransferilla tai dropboxilla jotta saisimme tapahtumasta sujuvamman. Laita tiedostoihin nimesi ja kilpailukuviin mielellään myös kuvan nimi. Kuvien pitkän sivun resoluutio on se 1920 pikseliä.
Osallistumismaksu on 150,00 euroa (14.1.2022 jälkeen 160,00 euroa). Maksu sisältää: ohjelman, majoituksen, ruokailut ja saunomiset. Majoitus 2–10 hengen huoneissa, omat liinavaatteet/pyyhkeet mukaan tai erillistä maksua vastaan saa myös paikan päältä. Siitä tulee ilmoittaa ilmoittautumisen yhteydessä. Paikkoja on rajoitettu määrä ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ilmoittautumiset e-maililla Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. ja maksamalla osallistumismaksu 14.1.2022 mennessä Kaamoskameran tilille OP FI72 5194 0755 6011 89.
Mahdolliset lisäyöpymiset sovittava suoraan Oulangan tutkimusaseman kanssa p. 040 1678999 tai e-mail: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
Lisäksi mahdolliset ruoka-aine allergiat ilmoittakaa hyvissä ajoin Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen..
Tapahtuman aikaan on mahdollisuus kuvata kotkakojuissa Kuusamossa Oulangalla tai Lämsänkylässä erikoishintaan 135€/päivä.
Kojujen tiedustelut ja varaukset: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. / 0500501706
Pyrimme järjestämään tapahtuman mahdollisimman turvallisesti. Pidätämme oikeuden perua tapahtuman jos yleinen corona tilanne sen vaatii.
Tapahtuman tiedustelut: Kaamoskamera ry
p.040-7023781
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
TERVETULOA!
Kaikki päivät
- 21.1.2022 16:00