Oulanka Symposium 2015

34. Pohjoisen valokuvauksen symbosium pidettiin 23-25.1.2015 Oulangan biologisella tutkimusasemalla. Koillismaan talvi oli parhaimmillaan näyttäen viikonlopun aikana monet kasvonsa. Lauantaina pakkanen kolkutteli mahtavassa aurinkoisessa säässä -30 asteen lukemia. Sunnuntaina keli kuitenkin oli jo lämmennyt reilusti.Tykkyä oli metsissä todella hyvin tarjoten kuvaavalle kansalle hyvät olosuhteet.

Pääesiintyjinä olivat Raimo Sundelin, Paavo Hamunen ja Susanna Aarnio, Mika Honkalinna ja JAS-tekniikan Juha Saviluoto. Lisäksi saimme nauttia kuvaajien korkealaatuisista kuvaesityksistä. JAS-tekniikka antoi hyviä vinkkejä kameran omaehtoiseen hoitoon ja heillä oli myös paikanpäällä huolto mukana, jossa pystyi tekemään mm. kennon puhdistuksia. Tarjolla oli myös kameratarvikkeita laidasta laitaan ja ilmeisesti kauppa myös kävikin hyvin.

 

 

  

 

 

Perinteisen, "legendaarisen" kuvakisan voitti tällä kertaa Seija Ropponen Kuopiosta hienolla valokuvallaan. Toiseksi sijoittui Olli Immonen korppi kuvallaan ja kolmas oli Nils Sundberg ukonilmakuvallaan.

Kolmen kuvan yhteiskisan voitti liminkalainen Mika Honkalinna, toiseksi Seija Ropponen ja kolmas Seppo Pöllänen. Palkinnot kisaan lahjoittivat Articmedia, Kuusamon lintumatkailu OY, Finnature OY ja ja JAS-tekniikka.

Yksittäis kuvakilpailun parhaimmisto:

1. Seija Ropponen

2. Olli Immonen

3. Nils Sundberg

 

Vuoden 2015 kuvat